Sukuseuran perustava kokous Joroisten Juhanalan kartanossa 2015

Juhanalan kartanon päärakennus
Kokous pidettiin kartanon navetan ylisillä

Sukuseuran perustavan kokouksen pitopaikaksi sovittiin Joroinen. Kokous päätettiin pitää kartanopitäjän historiallisessa Juhanalan kartanossa lauantaina 13. kesäkuuta. Kokoukseen osallistui 107 suvun jäsentä.

Aluksi kuultiin musiikkia, jota esittivät Joroisten kanttori evp. Kaarlo Lehikoinen trumpetti, Raimo Kolehmainen Suonenjoelta baritonitorvi ja Pekka Kolehmainen Jyväskylästä alttosaksofoni. He soittivat Lehikoisen sovittamat Toivo Kuulan aamulaulun ja yhdysvaltalaisen kansanlaulun Red River Valley. alkuun laulettiin myös ensimmäinen säkeistö Savolaisten laulusta puhaltajien säestyksellä.

Muusikot vasemmalta Kaarlo Lehikoinen, Raimo Kolehmainen ja Pekka Kolehmainen

Sukututkija Ari Kolehmainen piti esitelmän Suvun alkujuurista Kolman kylältä. Esitelmässään hän valotti seuraavia teemoja: Kolehmaisten juuret Joroisissa, Kolehmaiset vuonna 1541, Kolehmaiset uudisasukkaina uusille seuduille, Lisänimet synnyttävät sukuhaaroja uusilla nimillä, sukunimi ei ratkaise sukulaisuutta ja Kolehmaisen nimellä säilyneet sukuhaarat.

Lounaan jälkeen pidettiin sukuseuran perustava kokous. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pentti Kolehmainen Punkaharjulta, sihteeriksi Jere Kolehmainen Kotkasta, pöytäkirjan tarkastajaksi
ja äänten laskijoiksi Jaakko Kananen Naarajärveltä ja Pekka Kolehmainen Jyväskylästä. Kokouksessa päätettiin perustaa sukuseura ja rekisteröidä se. Sukuseuran nimestä käytiin äänestys, jonka tuloksena nimeksi päätettiin Kolehmaisten Sukuseura ry. Sääntöehdotusta muutettiin hallituksen jäsenmäärän osalta, joka kirjattiin vähintään kuusi ja enintään viisitoista. Perustamisasiakirjan alle-kirjoitti 87 paikalla ollutta kokousedustajaa. Paikalla olijoista 74 henkilöä liittyi sukuseuran jäseneksi.

Kokousväkeä

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Pekka Kolehmainen Jyväskylästä (myöhemmin Heinola). Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Jere Markkanen Kotkasta, Jukka Markkanen Karstulasta, Ilpo Kananen Pihtiputaalta, Jouko Kolehmainen Hollolasta, Elina Kolehmainen Lapinlahdelta ja Erkki Kolehmainen Rantasalmelta.

Hallitus piti järjestäytymiskokouksen, jossa varapuheenjohtajaksi valittiin Ilpo Kananen ja sihteeriksi Jere Markkanen. Jäsensihteeriksi valittiin Elina Kolehmainen. Rahastonhoitajaksi valittiin hallituksen ulkopuolelta ilmoittautunut Jouko Markkanen Suonenjoelta.

Perustava kokous päätettiin yhdessä lauletulla Savolaisten laulun toisella säkeistöllä puhallinyhtyeen säestämänä.