Nilsiän Kolehmaisten sukukokouksesta lauantaina 4.8.2018 Keväällä Oili Auvinen, Nilsiän Kolehmaisten yhteyshenkilöni, otti minuun yhteyttä ja kutsui heidän sukukokoontumiseensa minut niin sukututkijana kuin sukuseuran hallituksen jäsenenä. Kesän alussa sain tietää päivämäärän, joka ei Arille sopinut mitenkään ja koska olen ollut jo aikaisemmin tuon sukuhaaran kanssa tekemisissä, niin päätimme Arin kanssa, että

Tilaisuudessa käytiin läpi mm. jokaisen läsnäolijan oikea sijoittuminen sukupuussa. Aktivoitiin sukutietojen keräystyöhön sukukirjaa varten ja esiteltiin valmistunut sukukirja. Suunniteltiin tulevaisuutta ja tapahtuma paikkaa kahdenvuoden päähän. Sukuseurasta paikalla oli Juha Jauhiainen ja Ilpo Kananen osallistujia 60.

Paikalla oli Kolehmaisten sukuseurasta Kari Kolehmainen Janne Könösen kutsumana esitelmöimässä Hiitolan Könösten sukuhaarasta, sukuyhteisöstä ja Kolehmaisten sukukirjasta. Paikalla oli hilkkua yli kaksikymmentä henkeä kolmessa sukupolvessa ja samalla juhlittiin kyseisen sukuyhteisön vanhimman 90-vuotispäivää.

Taustaa! Suomen sukututkimusseura on järjestänyt vuosittain sukututkimuspäiviä ja vuonna 2017 vietettiin jo neljännetkymmenennet päivät. Tapahtuma järjestetään pääasiallisesti jonkun paikallisen sukututkimusyhdistyksen kanssa yhteistyössä ja perinteisesti vuosittain maaliskuussa. Keväällä 2018 tapahtuma järjestettiin Tampereella Tampereen seudun työväenopiston ja Tampereen seudun sukututkijat ry:n kanssa yhteistyössä Sampolassa, jossa toimii myös kirjasto, tietotori ja työväenopisto. Tapahtuman

Kesätapahtuma järjestettiin 29.7.2017. Paikaksi oli valikoitunut Riikka Kanasen Hereford-karjatila. Samalla kylällä asuivat suvun esivanhemmat 1550-luvulta 1700-luvulle. Tilaisuudessaan käytiin läpi Kanasten varhainen sukuhistoria, esiteltiin Kolehmaisten sukukirjaa, jossa käsiteltiin suvun syntyä ja nimenvaihdosta Kolehmaisesta Kanaseksi ja pohdittiin kuinka Kanaset jatkavat eteenpäin. Kolehmaisten sukuseuran hallitusta edustivat Juha Jauhiainen ja Ilpo Kananen. Kaiken kaikkiaan

Sukuseuran sukukokous/juhla pidettiin Jyväskylässä Viitaniemen ammattiopiston kampuksen A1 rakennuksessa lauantaina 8.7. Mukaan oli ilmoittautunut hiukkasen yli seitsemänkymmentä henkeä. Aamusella puolikymmenen aikaan pihalla oli jo väkeä odottamassa ovien avautumista ja ilmoittautumista. Pekan opastuksella pääsimme sisään, laitoimme paikat ja esittelypisteen valmiiksi. Irmeli ja Kirsi ottivat väen vastaan aulassa, puolitoista tuntia meni hujauksessa

Arkistot