Epäviralliset sukutapaamiset

Heikki Pekanpoika Markkasen (s.1892) jälkeläisten serkustapaaminen Rautalammin Koukkulammella 2019

Kokoonnuimme viettämään elokuisen päivän Anja-serkun perheen pihapiirin navetan ylisille. Siellä juhlapaikassa esittelimme omat perheemme ja muistelimme lapsuus-/nuoruusmuistoja kuvien kera sekä itse kunkin vanhempien elämänvaiheita. Ruokailimme, kahvittelimme ja ilta jatkui saunoen ja nuotion ääressä makkaroita paistaen. Meitä oli mukana 21 sukulaista. Järjestelytiimissä mukana ollut Heli Nuutinen o.s. Markkanen

Nilsiän Kolehmaisten kokoontuminen 2018

Nilsiän Kolehmaisten sukukokouksesta lauantaina 4.8.2018 Keväällä Oili Auvinen, Nilsiän Kolehmaisten yhteyshenkilöni, otti minuun yhteyttä ja kutsui heidän sukukokoontumiseensa minut niin sukututkijana kuin sukuseuran hallituksen jäsenenä. Kesän alussa sain tietää päivämäärän, joka ei Arille sopinut mitenkään ja koska olen ollut jo aikaisemmin tuon sukuhaaran kanssa tekemisissä, niin päätimme Arin kanssa, että menen sinne, sillä tämä aikataulu …

Nilsiän Kolehmaisten kokoontuminen 2018 Lue lisää »

Kanasten kesätapahtuma Pihtiputaan Kanalanmäen Vanhallatalolla 2017

Kesätapahtuma järjestettiin 29.7.2017. Paikaksi oli valikoitunut Riikka Kanasen Hereford-karjatila. Samalla kylällä asuivat suvun esivanhemmat 1550-luvulta 1700-luvulle. Tilaisuudessaan käytiin läpi Kanasten varhainen sukuhistoria, esiteltiin Kolehmaisten sukukirjaa, jossa käsiteltiin suvun syntyä ja nimenvaihdosta Kolehmaisesta Kanaseksi ja pohdittiin kuinka Kanaset jatkavat eteenpäin. Kolehmaisten sukuseuran hallitusta edustivat Juha Jauhiainen ja Ilpo Kananen. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli 55.

Laukaan Kolehmaisten sukuhaaran kokous Leppävirran Kotalahdessa

Hannu Kolehmaisen sukuryhmän (Laukaa-Viitasaari-Rautalampi sukuhaara) kanssa palaveerattu tänään nelisen tuntia Leppävirran Kotalahdessa. Esittelin väelle sukuseuramme liittymistietoineen, kerroin sukumme taustat yleisluonteisesti, Arin materiaalin avulla hiukkasen uutta tietoa tästä sukuhaarasta. Sain samantien uutta tietoa tästä sukuhaarasta viimeisimmistä sukupolvista. Paikalla taisi olla3-4 sukupolven väkeä ja se jos mikä oli hienoa. Taitanemme saada 1-2 DNA-testattavaa tästä porukasta, pari liittyi samantien …

Laukaan Kolehmaisten sukuhaaran kokous Leppävirran Kotalahdessa Lue lisää »

Könönen-Koivupalo sukuseuran kokous Leppävirran Niemilomilla

Kolehmaisten sukuseuran hallitus kokoontui lauantaina 25.9.2015 Varkauden Kaks Ruusua -ravintolassa. Samana päivänä oli Könönen-Koivupalo -sukuseuran kiertoajelu ja kokoontuminen lähistöllä Leppävirralla. Tornionjokilaakson Könönen-Koivupalo sukuseuralla on sekalinjainen ja avioliittojen kautta oleva yhteys Leppävirran Sarkamäestä lähtöisin olevaan Kolehmaisista polveutuvaan Könösten sukuun. Olin kutsuttuna hallituksen ulkopuolisena Kolehmaisten hallituksen kokoukseen koskien sukukirjaprojektin esisuunnittelua. Lupauduin kokouksen jälkeen osallistumaan vielä Könönen-Koivupalojen kokoukseen …

Könönen-Koivupalo sukuseuran kokous Leppävirran Niemilomilla Lue lisää »

Kanasten kesätapahtuma 2015 Pihtiputaan Elämäjärven Rajalan Riihellä

Pihtiputaan Rajalan Riihellä 11.7.2015 järjestetyssä tilaisuudessa päätettiin perustaa Kanasten suvun oma epävirallinen sukuryhmä ja valittiin valmisteleva toimikunta. Tilaisuudessa olivat paikalla Elina Kolehmainen, Juha Jauhiainen ja Ilpo Kananen Kolehmaisten sukuseuran hallitusten edustamassa. Esillä olivat mm. Kolehmaisten sukuseuran perustaminen ja siihen liittyvät asiat. Puheissa oli myös seuraavan kesän Karttulan sukukokous, sukututkimuksen tulevaisuus, talousasiat ja tiedottaminen. Taphtumaan osallistui …

Kanasten kesätapahtuma 2015 Pihtiputaan Elämäjärven Rajalan Riihellä Lue lisää »